Samoin kuin lehdistö, myös televisio on joutunut kohtaamaan ilmaisen nettijakelun haasteen. Samoin kuin yhä useampi pärjää ilman sanomalehtiä kiitos näiden ilmaisen nettisisältötarjonnan, pärjää yhä useampi ilman televisiota katsomalla ohjelmat tietokoneellaan. Tällöin nykyinen lupamaksun sitominen tv-virittimen halussapitoon ei enää ole järkevä hinnoitteluperuste. Uusi rahoitustapa YLEn toiminnalle siis tarvitaan – siis, jos YLEä ylipäätään tarvitaan.

Tässä listani vaihtoehdoista kuinka YLEn toiminta tulisi järjestää ja rahoittaa:

1. Nykyinen lainsäädäntö tv-maksusta ja siihen liittyvästä tarkastustoiminnasta sekä lainsäädäntö yleisradiotoimintaa koskien tulisi lakkauttaa eikä laatia uutta lakia tilalle. Tämän jälkeen YLE yksityistetään. Uusi omistaja tai omistajat päättävät sitten itse kuinka maksunsa perivät.

2. Nykyinen lainsäädäntö tv-maksusta ja siihen liittyvästä tarkastustoiminnasta tulisi lakkauttaa eikä laatia uutta lakia tilalle. YLEä koskevaa lainsäädäntöä muutetaan niin, että mainos- ja sponsorirahoitus sekä tilaajamaksujen perintä sallitaan. Tämän jälkeen YLE sopeuttaa toimintansa niin, että pärjää mainos- ja sponsorirahoituksella sekä tilaajamaksuilla.

3. Nykyinen lainsäädäntö tv-maksusta ja siihen liittyvästä tarkastustoiminnasta tulisi lakkauttaa eikä laatia uutta lakia tilalle. YLEä koskevaa lainsäädäntöä muutetaan niin, että tilaajamaksujen perintä sallitaan. Tämän jälkeen YLE sopeuttaa toimintansa niin, että pärjää tilaajamaksuilla. Käytännössä tarkoittaa kortillisten boksien ja korttien käyttöönottoa.

4. Nykyinen lainsäädäntö tv-maksusta ja siihen liittyvästä tarkastustoiminnasta tulisi lakkauttaa eikä laatia uutta lakia tilalle. YLEä koskevaan lainsäädäntöä muutetaan niin, että YLE keskittyy toimintoihin, joita kaupalliset toimijat eivät tuota ja jotka katsotaan tuottamisen arvoisiksi. YLEn toiminta rahoitetaan valtion budjetista.

5. Nykyinen järjestelmä säilytetään ja YLE jatkaa toimintansa tehostamista kiristyvässä kilpailussa. Lupamaksua ei koroteta yleistä inflaatioastetta enempää.

6. Mediamaksu otetaan käyttöön.

Toki kaikista luettelemistani vaihtoehdoista voisi laatia lukuisia muunnelmia, mutta eivätköhän tuossa päävaihtoehdot.

YLEn rahoitus tulee varmasti olemaan yksi vuoden 2011 keskusteluja herättävimmistä aiheista. Tästä huolimatta eiköhän uusi eduskunta nuiji kaavaillun mediamaksulain (mahdollisin pienin muutoksin) voimaan heti ensitöikseen. Miksi näin? Kansalla ei ole yhteistä näkemystä siitä kuinka YLEn rahoitus pitäisi hoitaa: mediamaksulla on kannattajansa, nykyisellä TV-maksulla omansa, maksukorteilla niin ikään  ja ehkä suurimpana ryhmänä verorahoituksen kannalla olevat (arvaukseni).

Ymmärtääkseni kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet kaavaillun mediamaksun takana, joten vaikeaa arvioida kuinka mahdolliset muutokset puolueiden välisissä voimasuhteissa tulisivat vaikuttamaan YLEn rahoituksen uudistamiseen. Demareiden, vasemmistoliittolaisten, vihreiden, perussuomalaisten ja kristillisten luulisi olevan verorahoituksen kannalla (“pientuloisten asialla”), kokoomuslaisten mediamaksun (“suurtuloisten asialla”), keskustalaisten (“perinteiden vaalijoita”) ja ruotsalaisten (“jollei olla varmoja mikä takaisi ruotsinkielisen ohjelmatarjonnan parhaiten, niin ei muuteta mitään”) tv-maksun.

Oman puolueeni periaateohjelmassa sanotaan YLEen liittyen:

“SANANVAPAUS

Sananvapaus on tärkeimpiä perusoikeuksia.

TV-lupamaksujen vaatiminen muidenkin kuin Yleisradion TV-kanavien katselemisesta loukkaa sananvapauteen kuuluvaa oikeutta tiedon vastaanottamiseen. Yleisradio on muutettava mainoksilla tai maksu-tv:llä rahoitetuksi yhtiöksi. XXX haluavat herättää avointa keskustelua valtion roolista mediassa ja erityisesti valtion ja Yleisradion riippuvuussuhteesta.

Niukat lähetystaajuudet tulisi huutokaupata sen sijaan, että viranomaiset harkitsevat, mitkä kanavat ovat tarpeellisia ja mitkä eivät. Sisällöntuotannon ei tarvitse olla suoraan sidoksissa taajuuksiin tai lähetystoimintaan.

Ohjelmien sisältöä saa rajoittaa vain samoin perustein kuin perinteisen lehdistön osalta (herjaus ym.). Internetin vapaus on turvattava jatkossakin. Yksityisten henkilöiden liikkumista internetissä ei tule rajoittaa.

On tärkeää turvata tekijänoikeudet, mutta tekijänoikeuslaki ei saa loukata perustuslaissa turvattua sananvapautta, eikä etujärjestöille tule edunvalvonnassaan antaa viranomaisille kuuluvia valtuuksia.”

Arvaatko mikä puolue? Linkki puolueen tuoreimpaan kampanjaan.

LISÄYS 1: tunti blogimerkintäni jälkeen osuin HS:ien verkkosivuilla päivän kysymykseen: “Pitäisikö Yle rahoittaa puhtaasti verovaroin?”. 77 % on tähän mennessä vastannut kyllä. Itse vastasin toki ei.

LISÄYS 2: myöhemmin illalla osui silmiini uutinen, että keskustalaisia kansanedustajia olisi kallistumassa budjettirahoitukseen. Mielenkiintoista.

Homma on sinällään toiminut varsin hyvin, sillä kuntien välinen verokilpailu on pitänyt toiminnot kohtuullisen tehokkaina. Kasvavan ongelman on muodostanut se, että valtio on lisännyt kunnille runsaasti uusia velvoitteita. Velvoitteiden toteuttamisen  kannalta väestöpohja ei kuitenkaan aina ole ollut riittävä. Haasteisiin kunnat ovat vastanneet perustamalla useamman kunnan kanssa yhteisiä organisaatioita palveluita tuottamaan.

Kuntien lisääntyneet velvoitteet ovat johtaneet siihen, että kunnan väestön optimaalinen koko ja erityisesti tehokkaan toiminnan mahdollistava minimikoko on kasvanut. Niinpä kunnat ovat fuusioituneet naapureittensa kautta niin, että kuntien lukumäärä on tipahtanut vuoden 1999 452:sta 2009 348:aan.

Fuusiot eivät ole kuitenkaan ratkaisseet kaikkia ongelmia ja toisaalta isompiin organisaatioihin liittyy usein tiettyä tehottomuutta verrattuna hyvin toimiviin pienempiin organisaatioihin. Eräs tällainen ongelma on liikenneinfrastruktuurin rahoittaminen. Valtio kerää ajoneuvoveron, arvonlisäveron sekä polttoaineveron. Kun taas kunnat vastaavat oman alueensa tie- ja katuverkon rakentamisesta ja ylläpidosta tietyin poikkeuksin. Ongelman tässä muodostaa se, että liikenteen kasvun myötä seuraavat ongelmat joudutaan hoitamaan pitkälti kunnallisverotuottojen kautta. Mikäli kunnat saisivat pääosan tieliikenteeltä perityistä veroista, olisi kuntien huomattavasti helpompi ratkaista liikenteen kasvun aiheuttamia ongelmia. Tärkein edellä viittaamistani poikkeuksista on kuntien välisen ja laajemman tieverkon rakentaminen ja ylläpito. Sillä puolella resurssit ovat olleet suhteessa suuremmat, mikä on lisännyt liikennemäärää ja tuonut ongelmia tiiviimmin asutetuille alueille.

Nähdäkseni kuntien väliset fuusiot ja kuntien välinen yhteistyö ovat kuitenkin vain osaratkaisuja ja perusongelma on kuntien ja valtion välisessä päätöksenteon jaossa: valtio luo velvoitteita ja siten siis aiheuttaa menoja, kun taas kunnat toimivat toimeenpanevina eliminä ja rahankerääjinä. Yhtälö on jossain määrin onneton. Näkisin mieluummin valtion keskittyvän valtiotasolla merkityksellisiin asioihin ja jättävän muut asiat alemmilla tasoilla päätettäviksi.

Pieni kunta on luonnollisesti liian pieni yksikkö esimerkiksi erityissairaanhoidon toteuttamiseen (tätä ongelmaa tosin ei olisi, mikäli sairaanhoito olisi samalla tavoin täysin yksityisen sektorin hoitamaa kuin vaikkapa kaupan ala) tai vaikkapa valtateiden rakennuttajaksi ja ylläpitäjäksi. Kuntien koon kasvua en kuitenkaan näe aina toimivana lääkkeenä, sillä kasvu johtaa päätöksenteon etääntymiseen äänestäjistä ja byrokratian kasvuun.

Autoistumisen ja joukkoliikenteen nopeutumisen myötä ihmisten liikkuminen on lisääntynyt huomattavasti. Moni asuu eri kunnassa kuin missä työskentelee. Lisäksi monella on kakkosasunto tai kesämökki toisella paikkakunnalla. Nämä ovat johtaneet jossain määrin epäsymmetriaan julkisen palvelun kulujen ja tulojen kohtaamisen kesken. Kuntien vallan lisääminen suhteessa valtioon johtaisi maaseudun autioitumisen kiihtymiseen kuntien kilvan supistaessa tarjoamiaan palveluita. Tästäkään ei siis olisi lääkkeeksi. Kuntien ja valtion väliin tarvitaan tehokkaasti toimiva aluehallinto. Tälläinen voisi olla liittovaltiojärjestelmä, jossa esimerkiksi historialliset maakuntamme muodostaisivat uudet valtiot ja nykyinen valtio muuttuisi liittovaltioksi. Eduskunta olisi liittovaltion päättävä elin, maakuntaparlamentti maakunnan ja kunnanvaltuusto kunnan. Kaikki muut välihallinnot voitaisiin lakkauttaa ja nykyiset suurkunnat jakaa pienempiin kuntiin (lähinnä Helsinki, Espoo ja Vantaa).

Nykyisten välihallintojen ongelmia ovat päällekkäisyydet, niiden keinotekoisuus (ajatellen nyt vaikkapa nykyistä läänijakoamme) ja kansan vieraantuminen niistä. Olisi hyvä että välihallinnon piirissa asuvat kokisivat jonkinlaista yhteisyyttä toistensa kanssa ja siten halinnon edustajakseen. Vanhojen maakuntien asukkailla tällaista nähdäkseni jonkin verran on. Toki tilanne on muuttunut huomattavasti vuosien saatossa muuttoliikkeen myötä ja jos uutta laajaa valtaa käyttävää aluehallintoa lähdetään luomaan, niin aluejakoa on syytä tutkia ja pohtia perusteellisesti.

Uudessa liittovaltiomuotoisessa Suomessa valtionhallintoa siis supistettaisiin. Uusien osavaltioitten asukkaiden puolestaan tulisi saada itse päättää miten maakuntaparlamenttinsa kokoavat ja miten edustajansa valitsevat. Osavaltion perustava kokous voisi tapahtua alueen kunnanvaltuustojen toimesta. Tuossa kokouksessa kunnat päättäisivät millaisen hallinnon osavaltiolleen haluavat ja kuinka jakavat vastuunsa keskenään sekä kuinka järjestelmää voidaan jatkossa muuttaa.

Olen vakuuttunut, että liittovaltiona Suomen kehitys olisi tasapainoisempaa, yritystoiminta vireämpää ja ihmiset onnellisempia.

Kirjoitukseni löytyy kotisivultani, mutta tässä lyhyesti pääkohdat. Suomalaisista suuri osa haluaa tai haluaisi asua pientalossa. Pääkaupunkiseudulla tonttien hinnat ovat niin kovia, että useimmat omakotitaloon välttämättä haluavat joutuvat hankkimaan talonsa kaukaa työpaikoistaan. Tästä aiheutuu käytännössä pakko hankkia oma auto tai useampi, sillä julkiset liikenneyhteydet ovat pääkaupunkiseudullakin Helsinki-Espoo-Kauniainen-Vantaa-nelikön ulkopuolella varsin vaatimattomat.

Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa on vaadittu asutuksen keskittämistä ympäristönsuojelun nimissä ja toisaalta vastustettu ostoskeskuksien rakentamista maaseudulle kauas asutuskeskuksista. Itse näkisin mieluummin joukkoliikennettä ja kaavoitusta kehitettävän siten, että pientaloasumista arvostaville löytyisi nykyistä useammin toiveittensa mukainen koti.

Tämä nähdäkseni onnistuisi parhaiten kaavoittamalla pääkaupunkiseudun harvaanasutuille alueille asutusta, palveluita ja työpaikkoja raideliikenteen varteen. Raideliikenneyhteyksiä tarvitaan lisää ja nykyisiä junayhteyksiä halvemmalla se onnistuisi pikaraitiotienä. Raideliikenteen etuina ovat pienet päästöt, matkustamismukavuus ja luotettavuus. Maaseudulla pysäkkejä luonnollisesti olisi kaupunkialueita harvemmassa, joten pysäkin välittömään läheisyyteen tarvitaan tehokkaampaa rakentamista (konttoreita, asuinkerrostaloja ja palveluita).

Ideoinahan nämä eivät toki ole uusia, vaan näistä on ollut keskustelua muun muassa joukkoliikenteen harrastajien keskustelufoorumilla.